sunnuntai 10. joulukuuta 2017

TASAPAINOILUA





Olen huomannut että tämä lukuprosessi on paljolti tasapainottelua eri elämän osa-alueiden välillä. Pitää muistaa lukea tarpeeksi, sekä käydä töissä. Lisäksi olisi suotavaa liikkua, harrastaa ja sosialisoida. Tähän yhtälöön kun lisätään vielä sitkas flunssa ja levon tarve, on melkoinen aikataulusotku valmis.
Mulla oli yksi hyvä viikko, kun kaikki sujui kuin tanssi. Sitten tulin kipeäksi, energiatasot laski, tuli hirveästi tekemistä ja töissäkin piti käydä. Lukutunteja on kertynyt vähemmän kuin olen opiskeluvalmentajani kanssa suunnitellut. Mutta minua ei edes suuremmin harmita! Olen edennyt kuitenkin laskuissa, olen oppinut uutta. Olen osannut levätä.
Tämä fiilis on uusi. Edellisinä vuosina olisin stressanut hiukset pois päästä ja manannut itseni alimpaan rakoon. Vaikka aina paasasinkin levon tärkeydestä, en omia neuvoja lopulta edes noudattanut. Nyt minulla pienesti kihelmöi stressi vatsanpohjassa, mutta osaan suhtautua siihen paremmin. Elämä ei saa ollaa pelkkää lukemista ja töitä, on ok lepäillä flunssassa, on ok että tekee paljon muutakin, esimerkiksi pitää itsenäisyyspäivänä musavisaa parhaassa seurassa, vaikka olisi pitänyt lukea. Tulevat viikot näyttävät kiireisiltä, ja niihin ei kovin paljon muuttujia sovi, mutta en ole huolissani. Mennään sillä mitä saadaan, ja jos sattuu niin että saa flunssan, sitten levätään. :D

Nautitaan nyt joulun ajasta, eikä anneta hektisen arjen viedä meitä mukanaan. Ei hankita burn outia lähes 6kk ennen pääsykoetta. Koitetaan olla hankkimatta sitä ollenkaan!
Ihanaa sunnuntaita♥


2 kommenttia:

  1. On tosi ok ja tärkee levätä! Itse olin jouluapulaisena Stockalla kuukauden ajan jouluaattoon saakka. Töitä oli tosi paljon ja pitkiä päiviä. Parhaimmillaan olin 8 päivää putkeen töissä. Jos sattu olemaan vapaapäivä nii sillonkin oli paljon ohjelmaa; pikkujouluja, leipomista ja yks reissukin tuli tehtyy. Syksyn mittaan olen lukenut ihan hyvin, mutta nyt työt ja oma jaksaminen meni edelle. Nyt voisin ruoskia itseäni ja harmitella, mutta en todellakaa näe sille aihetta. Teki oikeestaan tosi hyvää hetki tuulettaa aivoja lukemisesta ja saada muuta tekemistä. Nyt onkin jo ihan uusi into taas :) Joka tapauksessa olen suunnitellut niin että vuodenvaihteen jälkeen en käy enää kun vain satunnaisesti töissä ja lukeminen on päähomma. Ittensä siinä todellaki polttaa loppuun jos tekee hulluna duunii, lukee ja yrittää hoitaa kaikki muutkin velvollisuudet. Tsemppiä sulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sullakin ollut kyllä kiireistä! Tasapainottelu kaiken välillä on hankalaa, ja pitää aina muistuttaa itelle mikä se tavoite on ja miten se saavutetaan. Kiitos ja samoin sulle! :)

      Poista