lauantai 22. lokakuuta 2016

KIIRETTÄ PITÄÄ






Heippa! Tässä ollaan oltu nyt yli kuukausi töissä, ja voi jestas tätä väsymyksen määrää..
Olen onneksi saanut viikossa ainakin parina päivänä luettua biologiaa, nyt myös fysiikkaa, mutta muuten töiden jälkeinen aika on mennyt koomaillessa ja menoja hoitaessa. Työn fyysisyys väsytti aluksi ihan hirveästi, joten aluksi lukeminen ei sujunut, mutta nyt oon saanut hommaan rutiinia.
Positiivista on, että E on ollut nyt täytenä tukena ja jos ruokaa en ole kerennyt itse tehdä niin joko E on sen tehnyt tai olen hakenut äitin tekemiä herkkuja! Meillähän menee joka toinen viikko työvuorot E:n kanssa ristiin, sillä hänellä on ilta-että aamuvuoroja, yritän nämä yksinäiset illat hyödyntää lukemiseen jos jaksan/kerkeän.

 Ymmärtänette että miksi blogi on ollut viime aikoina hieman hiljaisena! Siitä syystä en ota stressiä kirjoittamisesta, ja ainakin jouluun asti tulee ehkäpä vain satunnaisia tekstejä, en pidä yllä säännöllistä tahtia. Mutta ensi vuoden puolelle mulla onkin sitten suurempiakin suunnitelmia. Aloitan täyspäiväisen lukemisen työsuhteen loputtua ja aikaakin näin jää enemmän harrastuksille. Kokoan nyt ideoita erilaisista postauksista/postaussarjoista ja vlogausideoita, joita alan nyt jo toteuttamaan, ja jotka julkaisen ensi vuoden puolella. Eli jos teillä on ideoita ja asioita mitä haluatte tietää/saada vinkkejä/nähdä niin kertokaa! Mulla on täystohina päällä ja yritän suunnitella nyt jo hieman tarkemmin mitä postaan ja milloinkin, sekä mulla on nippuaiheita joita lähden sitten toteuttamaan. Mutta tämä ei tarkoita täyshiljaisuutta vuoden loppuun asti, vaan ajattelin mm. käsitellä hieman laskinuudistusta kunhan kerkeän. Kaveri kirjoittikin jo omia ajatuksiaan blogissaan, käykää tsekkaan tästä!

Palaillaan pian ja lukuintoa kaikille jotka ovat aloittaneet jo nyt 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti