tiistai 9. heinäkuuta 2019

KOOTUT KOKEMUKSET JA POSTAUKSET MAFY-VALMENNUKSESTA

Hei!

Ajattelin koota teille tulevaisuuden lääkisläisille minun kokemukset ja suositukset Mafy-valmennuksesta yhteen postaukseen. Olen siis tehnyt heidän kanssaan kahtena hakukertana yhteistyötä, sitä ennen olen ostanut heidän itseopiskelumateriaalinsa. Yhteistyöstä huolimatta, olen aina kertonut rehellisen ja aidon mielipiteeni heidän valmennuksistaan, ja koska kokemukseni ovat positiivisia, niin voin suositella heitä täydellä sydämellä. 
Ja vielä vinkki, jos etsit paljon kokemuksia eri valmennuksista, niin tsekkaa Tiian postaus tästä!


MIKSI MAFY-VALMENNUS?

Mulle on ollut viime vuosina selvää, että otan itselleni jonkin Mafy-valmennuksen kurssin. Taustalla oli paljon tiedon hakemista eri valmennuskursseista, ja etsin tietenkin sitä parhainta. Sillon kuin itse aloitin tämän projektin, ei aiheesta juuri löytynyt tietoa. Mutta jo silloin luin paljon kehuja Mafynetti 2:sesta, ja pitihän se sitten hankkia toiselle hakukerralle. Se taisikin olla melko uusi juttu siihen aikaan!

Nykyään Mafy-valmennukselta löytyy laaja skaala kursseja. Nyt esimerkiksi lanseerattiin uusi nettiopetuskurssi, joka kuulostaa kyllä erittäin mielenkiintoiselta! Itselläni viimeisessä haussa ollut etäkurssikin on myös toimiva. Heidän opiskeluvalmentajansa ovat minun mielestäni ehkä paras idea ikinä, sillä tämä hakeminen saattaa olla erittäin yksinäistä puuhaa. Koska olen jo monessa aiemmassa postauksessa (linkkejä näihin alhaalla) kertonut kokemuksistani ja syistä miksi valitsin Mafy-valmennuksen, niin tuon esille vielä parhaiten mieleeni jääneet asiat heidän valmennuksestaan:


ASIAKASPALVELU
  • Olen saanut heiltä mitä parhainta palvelua! Opiskeluvalmentajani oli superhyvä, ja jos hän ei tiennyt vastausta kysymykseeni, otti hän siitä selvää. Lisäksi palvelun tason todisti toiminta harjoituskokeiden kanssa. Viimeisten harjoituskokeiden pisteet he lähettivät sähköpostilla, sillä oli pieni vaara, etteivät harjoituskokeet kerkeä takaisin ajoissa meille Postin hitauden vuoksi. Ja itselläni kävi niin, että ajoissa olemisesta huolimatta viimeinen harjoituskoe saapui heille lähes kaksi viikkoa myöhässä. Tästä huolimatta he skannasivat minulle kokeen tarkistettuna. Mitä mahtavinta palvelua siis!

MATERIAALIEN PÄIVITTYMINEN
  • Koska materiaali on heillä sähköisessä muodossa, on mahdolliset virheet ja esimerkiksi uuden OPSin muutokset helppo päivitellä järjestelmään. Voit siis hankkia Mafy-valmennuksen kurssin heti kuin haluat, eikä sinun täydy odotella kirjoista uusia painoksia, jos koealue nyt muuttuukin. Lisäksi tehtäviä tuli lisää koko vuoden, joten ne eivät loppuneet edes kesken, vaikka aluksi sitä vähän kuumottelin. Lisäksi iso plussa siitä, ettei tarvitse kannella painavia kirjoja missään mukana, oma puhelin/tabletti/läppäri riittää.

OPISKELUVALMENNUS
  • Joojoo, mie tiiän et mie jauhan tästä koko ajan, mutta kun se on vaan niin hyvä! Mulla kävi nyt tällä hakukerralla sillä tavalla, että olin aika loppu ennen pääsykoetta ja viimeiset harjoituskokeet menivät todella huonosti. Normaalisti olisin pistänyt tunnit itselleni tappiin, koska olin sitä mieltä etten osannutkaan yhtään mitään, ja nyt pitää tehdä kyllä kaikki mahdollinen ennen pääsykoetta. Että pitäisi nyt laittaa kaikki peliin kun vielä voin. Onnekseni, mun opiskeluvalmentaja käski mun pudottaa mun lukutunteja, vaikka se tuntuikin minusta todella väärältä. Minun harjoituskokeethan oli mennyt huonosti, eikö mun pitäisi lukea vielä lisää? Hölmö ajattelutapa, sillä eihän ne vuoden aikana opitut asiat mihinkään olleet kadonneet, stressi vain huononsi keskittymiskykyäni. Mutta luotin mun opiskeluvalmentajaan, ja itseasiassa lomailin ennen pääsykoetta. Ja se oli avain mun sisäänpääsyyn. Kokeeseen astelin levänneenä ja melko stressittömänä. En ole koskaan ollut niin keskittynyt mitä olin sen viiden tunnin aikana, flow-tilani oli uskomaton. En olisi pystynyt siihen, jos olisin paahtanut viimeiset viikot täysillä tunneilla. Ja en olisi uskaltanut itse tehdä päätöstä rauhoittua, mutta tukenani ollut opo onneksi tiesi minua paremmin.

Ja nyt siis pääsin opiskelemaan lääkikseen. Aikaa meni melko reippaastikin, mutta olisi voinut mennä vielä kauemminkin! Varsinkin kun lähdin ilman pohjatietoja ja opiskelutaitoja liikenteeseen.


Tässä aikaisempia postauksia aiheesta:

2019 Mafy-valmennuksen harjoituskokeista



Ja lisää postauksia löydät mafynetti, mafyvalmennus ja yhteistyö tägien alta. Löytyvät esimerkiksi tämän postauksen alta, sieltä vaan klikkaileen!

Kiitos Mafy-valmennuksen porukalle vielä kerran yhteistyöstä ja tuesta. Olipahan aikamoinen matka!


perjantai 28. kesäkuuta 2019

MIE TEIN SEN



Nyt vihdoin ja viimein maltoin istua alas kirjoittamaan tätä postausta. Niinkuin varmasti olette jo instasta, että otsikosta huomanneet, niin mie pääsin lääkikseen. Mie oikeasti pääsin sinne! Hain siis Ouluun, mutta pisteeni olisi riittänyt kaikkiin, mitä ihmettä?!
Tuntu (ja tuntuu) ihan käsittämättömältä kun näin mun pisteet. En siis päässyt katsomaan opintopolkuun tuloksia yli tuntiin, koska siellä oli ongelmia Op:n asiakkaiden kanssa. Mutta tosiaan, näin mun pisteet Helsingin yliopiston sivuilla: 161 pistettä. Muistan vaan katsoneeni sitä, ja miettineeni, että tuossa on virhe. Sitten alkoikin jatkuva kirjautumisyritysten pommitus opintopolkuun ja monien hermostuneiden soittojen litania äidille, poikaystävälle, isille, siskolle... Sain kaikki kyllä niin hermostuneeksi, kunnes tulokset viimein paukahti mun näytölle! Ja olin siis arvioinut heti kokeen jälkeen itselleni pisteitä 144-150, joten järkytys oli kyllä aitoa. :D

Tulosten saamisen jälkeen mun läpi on kulkenut monenlaisia tunteita. Olen ollut onnellinen, peloissani, onnellinen, hämmästynyt, ja taas peloissani. Olen tehnyt tätä varten neljä vuotta töitä, ja yhtäkkiä minun unelma muuttui todeksi. Se on melko käsittämätöntä, varsinkin kun olin valmistautunut pettymään. Alkoi myös hieman pelottamaan opiskelujen alku, sillä en ole tosiaan neljään vuoteen opiskellut muualla kuin kotona, sekä käynyt osa-aikaisesti töissä. Sosiaalisen kanssakäymisen määrä tulee siis räjähtämään käsiin :D.

Olen miettinyt miten ihmeessä onnistuin tässä. Ehkä suurin tekijä oli viime vuoden suuri pettymys, jota muistellessa teki mieli aina opiskella kahta kauheammin pääsykoetta varten. Lisäksi Mafy-valmennukselta saamani etäkurssi oli tärkeässä osassa, sillä ilman mun opoa en olisi osannut ottaa rennosti ennen koetta. Ja uskon, että juuri tämän lepäämisen vuoksi flow-tilani kokeessa oli ihan omiaan. Iso kiitos siis mun opolle, että Mafy-valmennuksen porukalle<3

Mutta nyt mun pitäisi pakata Rovaniemen reissua varten, sillä meen juhlistaan mun sisäänpääsyä perheeni kanssa! Oon ikuisesti kiitollinen heille saamastani tuesta, erityisesti mun poikaystävä on pitänyt minusta huolta koko tämän hakuprojektin ajan. Vau, oon vieläkin ihan ihmeissäni. :D
Hurjasti onnea kaikille sisäänpäässeille, ja toisaalta suurimmat tsempit teille jotka ette vielä päässeet. Tiedän fiiliksenne, ja siihen taitaakin auttaa vain aika. Ja jos mietitte minkä valmennuskurssin mahdollisesti ottaisitte, suosittelen että luette kokemuksia Tiian blogista, tässä linkki hänen postaukseensa aiheesta!

Palaillaan taas jossain vaiheessa! Jos teillä on postausideoita, niin laittakaa kommenttia, tai viestiä esimerkiksi instaan. Ihanaa kesää <3

tiistai 14. toukokuuta 2019

HUOMENNA ON PÄÄSYKOE


Huomenna se sitten olisi, nimittäin lääkiksen pääsykoe. Takana on yli 600 tuntia opiskelua, 7 harjoituskoetta, vanhoja pääsykokeita, paljon onnistumisia ja oppimista. Olo on melko valmis. Jännittää ihan pirusti, enemmän kuin muina vuosina! Mutta tämä jännitys on hyvää. On olo, etten olisi voinut tehdä enempää.
 Edellisen viikon otin erittäin rennosti, samoin tämän alkuviikon olen kerrannut vain pari juttua. En stressaa, luotan oman osaamiseeni. Niin outoa, että tämän koko pitkän ajan olen valmistautunut just tätä päivää varten ja nyt se viimein on täällä! 
Juttelin maanantaina mun opon* kanssa, ja me molemmat toivottiin että tämä olisi viimeinen kerta kun juteltaisiin näissä merkeissä. Toivon että pääsen kesäkuussa laittamaan hänelle viestiä hyvistä uutisista, siitä että kaikki tämä työ vihdoin palkittiin.
*(Etäkurssi saatu yhteistyönä MAFY-valmennuksen kanssa)

Haluan toivottaa teille jotka ihan hirveesti onnea ja tsemppiä pääsykokeisiin! Me pystytään mihin vain.

lauantai 4. toukokuuta 2019

HARJOITUSKOKEET/MAFY-VALMENNUS






Hei!

Multa on paljon kyselty analyysiä harjoituskokeista, ja ajattelin nyt hieman jakaa miten mulla on sujunut, sekä mitä olen pitänyt harjoituskokeista. Olen siis saanut MAFY-valmennukselta yhteistyönä heidän etäkurssinsa, johon kuuluu opiskelumateriaalien lisäksi opiskeluvalmentaja, sekä 7 harjoituskoetta, jotka voi tehdä joko kotona tai MAFY-valmennuksen koepaikoissa. Itse teen kotona, sillä Oulussa ei ole heillä harjoituskoetilaisuuksia, mutta postitan kokeen heille tarkistettavaksi. Lisätietoa MAFY-valmennuksen kursseista löytyy täältä.

Olen nyt tehnyt kaikki harjoituskokeet, ja oon yleisesti ottaen tyytyväinen siihen miten ne ovat menneet. Viimeisestä harjoituskokeesta en vielä tiedä miten se meni, mutta muista ovat tulleet pisteet ja sisäänpääsyrajat. Jos haluat tietää tarkemmin miten sisäänpääsyrajat Mafylla määritetään, suosittelen lukemaan Tiian postauksesta tästä linkistä. He siis laskevat joka kokeelle oman sisäänpääsyrajan, lisäksi ilmoittavat rankig-prosentit, joissa verrataan omaa tulosta muiden kurssilaisten tuloksiin.

Minulla on tähän mennessä sisäänpääsyrajan ylittänyt neljä koetta, kaksi ensimmäistä jäi hieman alle rajojen, sillä biologian osaamiseni ei ollut vielä tarpeeksi hyvä. Eli olen erittäin tyytyväinen miten kokeeni ovat menneet! Aloitin siis biologian opiskelun vasta tammikuussa, ja ensimmäisen kokeen tein jo tammikuun puolivälissä, joten biologia ei ollut ihan täydessä terässään. Rankingin mulla on alussa ollut 80-95%, mutta nyt kuudennessa kokeessa se putosi 76%. Ja ihan totta puhuen, luulen, että viimeisessä harjoituskokeessa se on pudonnut vielä enemmän, ja en ole sisäänpääsyrajan sisällä, niin huonosti se meni. En ole silti huolissani, olin viimeisessä kokeessa hieman ylikuormittunut joten ajatus ei kulkenut, ja mielestäni on hyvä mokata edes se yksi koe, tietääpähän mitä pääsykokeessa ei sitten todellakaan tee :D. Olisin kumminkin suurimmasta osasta kokeista päässyt sisään, joten en usko että osaamiseni on mihinkään mystisesti kadonnut.

Viime vuonna harjoituskokeet eivät sujuneet läheskään näin hyvin, ja itseasiassa pääsykoe meni hyvin samallalailla kuin harjoituskokeet, hieman paremmin tietenkin, mutta ei tarpeeksi. Joten olen aika luottavainen sen suhteen, että pärjään myös itse pääsykokeessa. Mafyn harjoituskokeiden haastavuustaso on todellakin pääsykoeluokkaa, ellei välillä hieman hankalampaakin, joten nämä kokeet ovat olleet erinomaista harjoitusta.

Haluan muistuttaa, ettei harjoituskokeet kerro välttämättä mitään menestyksestä itse pääsykokeessa! Totta kai jos kokeet menevät hyvin, todennäköisesti osaa myös kokeessa vastata paremmin, mutta tämä ei aina päde. Vaikka harjoituskokeet menisivät huonosti, voi itse pääsykokeessa kysymykset olla just sulle sopivat tai et ole vain saanut harjoituskokeissa itsestäsi kaikkea irti! Ainakin minulla on ollut välillä hankala keskittyä harjoituskokeissa, koska tiedostan että ne ovat vain harjoitusta. Tämän vuoksi koen että harjoituskokeet eivät kerro kaikkea osaamisesta. Joten älkää stressatko harjoituskokeita ja niiden tuloksia! Teette vain hallaa itsellenne.

Seuravaaksi edessä onkin itse pääsykoe, joten palailen vielä ennen sitä kertomaan mun viimeaikaisista fiiliksistä. Tsemppiä loppukiriin!

keskiviikko 17. huhtikuuta 2019

ALLE KUUKAUSI KOKEESEEN


Hei!

Ja sori vähäinen aktiivisuuteni täällä blogin puolella. Olen aloittanut monesti kirjoittamaan postausta, mutta lopulta en ole saanut mitään järkevää kirjoitettua, joten en ole painanut julkaise-nappia.
Mulla on sujunut kohtuu hyvin viimeiset viikot, mukaan on mahtunut hyviä ja huonoja päiviä. Olen pysynyt aikalailla suunnitelluissa tunneissa ja harjoituskokeet ovat sujuneet hyvin. Kumminkin olen ollut melko väsynyt ja harvassa ovat ne aamut jolloin olisin ollut ajoissa ylhäällä. Tai että edes olo olisi tuntunut levänneeltä! Minulla monesti viideltä iskee kunnon väsymys päälle ja tuntuu ettei silmät pysy auki. Onneksi opiskeluvalmentajan kanssa sovittu pieni pääsiäisloma on ihan nurkan takana. Saan nukkua pitkään ilman että siitä tarvitsee tuntea syyllisyyttä. Mietittiin myös kirjastoon siirtymistä loppuajaksi, mutta en jotenkin ole vielä saanut aikaiseksi lähteä sinne opiskelemaan. Kotona on niin helppoa, mulla on hyvä työpiste ja, noh, jääkaappi vieressä. :D Toisaalta se saattaisi piristää, mutta saapa nähdä mitä teen.

Kokeeseen tosiaan jäljellä aikaa hieman alle kuukausi, tarkalleen ottaen tänään 28 päivää. Tällä hetkellä tuo aika on juuri sopivasti, ei liikaa tai liian vähän. Kerrattavaa on, niinkuin aina, mutta olo on itsevarma. Tiedän mitä osaan ja mitä en osaa, ja nyt keskityn siihen mitä en osaa. Ja en malta odottaa että pääsykoe on ohi, sitten on vihdoin kesä! Tulen niin onnelliseksi kun on lämmin ja aurinko paistaa.

Tämä oli nyt tällainen ajatustenvirtaus-postaus, nopeasti kirjoitettu tauolla. Toivon teille ihanaa viikkoa ja tsempataan vielä tämä hetki, sitten saadaan jo nauttia kesästä!

maanantai 25. maaliskuuta 2019

VIIKKOKATSAUS #11



Heippa!

Toivottavasti teillä on takana tehokas viikko! Mulla ainakin energiatasot ovat pysyneet kivan korkealla, vaikka en nyt ihan siihen 30h+harjoituskoe tavoitteiseen päässytkään. Pääsin minimitavoitteen yli, eli sain luettue 26h+harjoituskoe, mikä on mulle ihan sopiva määrä. Yksi vapaapäivä viikossa ei vaan riitä mulle, varsinkin nyt kun en käy töissä, niin tulee lähdettyä harvemmin ulos talosta muualle, ja jossain vaiheessa alkaa aina liikaa väsyttämään tämä kotona istuskelu ja opiskelu. 

Tein viime viikolla myös neljännen harjoituskokeen, joka sujui mielestäni todella hyvin! Nyt vain tuloksia odotellessa. Pahinta kyllä tässä harjoituskokeen aikaisemmin tekemisessä on tämä odottelu, mutta toisaalta hyvää harjoittelua kesää varten, kovemmat paineet varmaan niitä oikeita tuloksia odotellessa. :D Minulla on siis MAFY-valmennuksen etäkurssi, jonka olen saanut yhteistyönä, ja siihen kuuluu 7 harjoituskoetta. Saan etäkurssilaisena postittaa kokeet heille tarkistettavaksi, ja se on kyllä auttanut paljon omien koevastausten kehittämisessä! Viime vuonna tarkistelin kokeet itse ja kaverin kanssa, ja silloin tuli annettua ehkä hitusen herkemmin irtopisteitä, ja en ehkä osannut esimerkiksi bilsaa ihan tarvitulla tarkkuudella kirjoitella. Mutta kunhan saan kolmannen ja neljännen kokeen taas käsiini, ajattelin tehdä noista kokeista vihdoin sen ihan oman postauksen. 

Olen nyt maanantain pitänyt vapaata, käynyt ulkoileen ja rentoutunut, huomenna sitten taas opiskelun pariin! Lisäksi aamusta soittaa opiskeluvalmentaja, joten tulee varmaan käytyä läpi hieman tulevien viikkojen suunnitelmia. Huomenna kokeeseen taitaa olla aikaa 50 päivää, joka kuulostaa kohtuu pitkältä ajalta, mutta kun viikkoja alkaa laskea, tuntuu se sittenkin melko vähältä. Mulla on kyllä se fiilis, etten tarvi enempää aikaa, ja en edes haluaisi, sen verran kuluttavaa tämä on.

Laittakaa muuten seurantaan mun instatili, eli @_pigletpink, päivittelen sinne melko usein mun kuulumisia ja fiiliksiä.
Tsemppiä kaikille taas uuteen viikkon!

maanantai 18. maaliskuuta 2019

VIIKKOKATSAUS #9 + #10



Nyt oon ylpeä itsestäni. Sain tavoitellut 30h/vko luettua jo kahtena viikkona! Jee, hyvä minä! :) Sovittiin mun opiskeluvalmentajan kanssa, että nyt kun töitä ei ole, niin pyritään tuohon tuntimäärään, ja se tuntuukin mulle ihan sopivalta määrältä, se ei ole liikaa eikä liian vähän.

2 kuukautta jäljellä kokeeseen, ja ekaa kertaa (verrattuna muihin kertoihin) tuntuu siltä, että oon varmasti valmis pääsykokeessa. Tai siis mulla ei jännitä tai stressaa oma osaaminen, mie osaan kyllä. Viime vuosina on pelottanut, että en oo joko kerennyt käydä vielä kaikkia aiheita, tai sitten osaaminen ei vaan ole ollut tarpeeksi hyvää. Nyt on vaan se fiilis, että tämä on hauskaa, osaan tehdä vaikeitakin tehtäviä ja handlaan sen koetilanteenkin. Vaikka onhan aina lisää opittavaa, enkä osaa läheskään kaikkea, en koe sitä stressin aiheena. Olen tehnyt ja teen kaikkeni vielä viimeiset kuukaudet.
Tein MAFY-valmennuksen (etäkurssi saatu yhteistyönä) kolmannen harjoituskokeen ja se tuntui menevän tosi hyvin. Toisaalta se oli helppo, mutta silti osasin hankalimman kemian tehtävän ja monivalinnat sujuivat hyvin. Koetta tosin en vielä ole takaisin itselleni saanut, sillä postin vuoksi koe ei kerennyt heille ajoissa tarkistettavaksi. Mutta palailen harjoituskokeisiin omassa postauksessa, joudun varmaan odottamaan siihen kolmannen ja neljännen harjoituskokeen, sillä kahdesta ensimmäisestä ei ole niin paljoa analysoitavaa ja sanottavaa. Ja neljästä kokeesta alkaa jo näkemään oman kehittymisen ja osaamistason.

Tällä viikolla mulla onkin siis edessä neljäs harjoituskoe, jonka lisäksi pyrin lukemaan 25h-30h, vähän riippuen omasta jaksamisesta. Saa nähdä pääsenkö ihan tuohon 30h, sillä heräsin tänään viideltä huonoon oloon, ja laitoin aika myöhään nukkumaan, joten aamusta asti on ollut hieman väsynyt olo. Tänään en siis todennäköisesti saa kovin paljoa luettua, ja en viitsisi luopua sunnuntaivapaasta, kun olen jo kaksi viikonloppua lukenut. Mutta se jää nyt nähtäväksi miten teen!

Pääsykokeeseen on enää alle kaksi kuukautta aikaa, tsemppiä ja energiaa kaikille, me pystytään tähän!