perjantai 29. joulukuuta 2017

MIKSI VALITSIN MAFYN




touteutettu yhteistyössä Mafy-valmennuksen kanssa

Hei!

Toivottavasti olette nauttineet joulusta ja muistaneet levätä. Itse olen kyllä rentoutunut ja levännyt, tosin töihin täytyi jo palata. Viikot ennen joulua olivat älyttömän kiireisiä, vaikka muuta kuvittelin, joten blogi jäi taas taka-alalle. Onneksi tammikuun puolessa välissä alkaa töissäkin rauhottuun, niin mullaki on enemmän aikaa!

Ajattelin vähän kertoa teille miksi kaikista eri valmennusmatskuista päädyin juuri Mafyyn. Vaihtoehtojahan on monenlaisia ja monesta eri hintaluokasta. Minun piti valita itseopiskelumateriaali, sillä valmennuskursseja ei ollut Rovaniemellä tarjolla.

Aluksi ostin Valmennuskeskuksen materiaalit käytettynä, sillä rahaa ei juuri ollut ja ajattelin että menen niillä ekana hakuvuonna. Lopultahan en kerennyt niitä kirjoja juuri edes avata, sillä kaikki aika meni lukiokirjojen ja perusteiden kanssa.

Toisena hakukertana tilasin Mafyn ja aloitin sen kanssa tammikuussa. Sitä ennen tein VK:n tehtäviä. Itsellä ehkä eniten ärsytti niissä se, että kirjoja oli useampi ja ne olivat paksuja, joten mukana kantaminen oli raskasta. Lisäksi oli toodella ärsyttävää selata sivuja ees taas, jotta voisin tarvittaessa katsoa malliratkaisua. Lisäksi kertaushan olisi pitänyt hoitaa itse, joten ajattelin että voisin päästä helpommallakin.

Mafyssa minua siis kiinnosti pieni koko sekä kertausominaisuus! On paljon helpompi kantaa tablettia mukana, kuin kolmea painavaa kirjaa sekä vihkoja. Tehtäviäkin oli muistaakseni Mafyssa enemmän ainakin bilsassa, ellei myös fysiikassa ja kemiassa. Ajattelin myös sitä, että tehtävissä on varmaan vähemmän virheitä kun tekijöiden on helpompi päivittää materiaaleja.
Hintahan Mafyssa oli silloin vielä melko korkea verrattuna muihin, halusin silti panostaa siihen. Nythän hinta on mun mielestä todella kohtuullinen kun ohjelman saa myös ladattua omalle tabletille. Ja on ainakin minulle ollut ihan rahansa väärti. Kertausominaisuus on omalla kohdalla ollut tärkeimpiä ominaisuuksia, auttanut paljon ymmärtämään asioita, eikä tehtävien skippaaminen ole mahdollista. Ellei huijaa että on osannut. :D

Eli Mafyn otin kun rahatilanne sen salli, ihan vaan siksi että se vaikutti helpoimmalta ja siinä oli eniten muitakin ominaisuuksia kuin vain tehtävät. Mafystahan löytyy paljon tietoa opiskelutekniikoista meditoimiseen, joten voin sanoa että siinä on todella kattava paketti avuksi itseopiskeluun. 
Nämä on tosiaan minun omia huomiota ja mielipiteitä, kokemustahan mulla Mafynetistä alkaa jo olemaan!
Ihanaa joulua ja uuden vuoden odotusta, mie palailen vielä ainakin yhden postauksen kanssa ennen vuoden vaihtumista 

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

TASAPAINOILUA





Olen huomannut että tämä lukuprosessi on paljolti tasapainottelua eri elämän osa-alueiden välillä. Pitää muistaa lukea tarpeeksi, sekä käydä töissä. Lisäksi olisi suotavaa liikkua, harrastaa ja sosialisoida. Tähän yhtälöön kun lisätään vielä sitkas flunssa ja levon tarve, on melkoinen aikataulusotku valmis.
Mulla oli yksi hyvä viikko, kun kaikki sujui kuin tanssi. Sitten tulin kipeäksi, energiatasot laski, tuli hirveästi tekemistä ja töissäkin piti käydä. Lukutunteja on kertynyt vähemmän kuin olen opiskeluvalmentajani kanssa suunnitellut. Mutta minua ei edes suuremmin harmita! Olen edennyt kuitenkin laskuissa, olen oppinut uutta. Olen osannut levätä.
Tämä fiilis on uusi. Edellisinä vuosina olisin stressanut hiukset pois päästä ja manannut itseni alimpaan rakoon. Vaikka aina paasasinkin levon tärkeydestä, en omia neuvoja lopulta edes noudattanut. Nyt minulla pienesti kihelmöi stressi vatsanpohjassa, mutta osaan suhtautua siihen paremmin. Elämä ei saa ollaa pelkkää lukemista ja töitä, on ok lepäillä flunssassa, on ok että tekee paljon muutakin, esimerkiksi pitää itsenäisyyspäivänä musavisaa parhaassa seurassa, vaikka olisi pitänyt lukea. Tulevat viikot näyttävät kiireisiltä, ja niihin ei kovin paljon muuttujia sovi, mutta en ole huolissani. Mennään sillä mitä saadaan, ja jos sattuu niin että saa flunssan, sitten levätään. :D

Nautitaan nyt joulun ajasta, eikä anneta hektisen arjen viedä meitä mukanaan. Ei hankita burn outia lähes 6kk ennen pääsykoetta. Koitetaan olla hankkimatta sitä ollenkaan!
Ihanaa sunnuntaita♥


tiistai 5. joulukuuta 2017

OLENKO AIKATAULUSSA




Heippa!
Tiedättekö sen tunteen, kun pitää tehdä jotain, ja se unohtuu.. Ja lopulta se vaan lykkääntyy ja lykkääntyy, ja kynnys tehdä se asia vain nousee. Mulla nimittäin kävi niin nyt blogin kanssa. Mulla on lapulla kasa ideoita ja suunnitelmia, mutta ne eivät näy blogissa. Aina kun ajattelin että nyt teen postauksen, niin keksinkin jotain muuta hommaa.. :D Mutta nyt jää on taas rikottu, olen suunnitellut postaukset ja niiden aikataulun etukäteen, kaikki on lukemisten ja töiden kanssa sopusoinnussa! Jospa ei enää tulisi näin pitkiä taukoja.

Mutta asiaan, halusin vähän kertoa että missä tällä hetkellä olen menossa ja olenko pysynyt aikataulussa.
Ja kyllä, mie olen onnistunut pysymään aikataulussa! Vaikkakin olin viime viikolla kipeä, sekä on ollut hieman työstressiä, niin en ole pudonnut aikataulusta. Tämä siitä huolimatta etten ole onnistunut tuntitavoitteessani, joka on 15h yhteensä, siitä hieman enemmän tunteja fysiikalle, vähemmän kemialle. Olen nyt tehnyt noin 10h/viikko, eli tunteja on jäänyt puuttumaan melko paljon jopa. Onneksi se ei ole tiputtanut minua etenemiskäyrältä, joten ei tarvitse olla huolissaan. Tosin nyt alan nostamaan tuntimäärää 20h/viikko. Tämäkin hieman määräytyy työtuntien mukaan, mutta näyttäisi siltä että pystyn ellei muuttujia tule.

Eli aikataulussa ollaan, fysiikasta tärkeimmät asiat läpi käytynä ja kemiasta kohta tärkeimmät asiat käyty. Bilsan aloittelenkin sitten ensi vuoden puolella.

Nyt mee töihin, palaillaan taas pian!

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

MAFY-VALMENNUKSEN OPISKELUVALMENNUS




toteutettu yhteistyössä Mafy-valmennuksen kanssa

Heippa!

Siis nyt on ollut jotenki hirmu kiireinen ja ennen kaikkea stressaava viikko! Oon käynyt päiväreissun Helsingissä, sitten on ollut töitä, pikkujoulut, meidän autokin hajosi... Tän viikon oli tarkoitus olla rentouttava, sillä ensi viikolla mulla on melko paljon töitä eri tapahtumien takia, mutta ei ihan onnistunu. :D
Mutta maanantaina tapahtui jotain todella odotettua, sillä sain puhelun Mafy-valmennuksen opiskeluvalmentajalta! Eli aloitin Mafyn kanssa yhteistyön, ja pääsen testaamaan heidän opiskeluvalmennusta. Oon ollut tästä todella innoissani, sillä tämä antaa ehkä sitä jotain uutta tähän lukemiseen. Voisin vähän kertoa nyt mitä tähän valmennukseen liittyy ja mitä ajatuksia se herätti minussa.

Opiskeluvalmennuksessa saat siis oman henkilökohtaisen opiskeluvalmentajan. Hänen kanssaan pidetään puhelinpalaveri kahden viikon välein, jossa käydään läpi mm. edistymistä, fiiliksiä ja tehdään lukusuunnitelmaa. Opiskeluvalmennus jatkuu ihan pääsykokeeseen asti, eli opiskeluvalmentajan kanssa pääsee kyllä jakamaan fiiliksiä ja hänestä saa suurta henkistä tukea projektiin! 

Mietin jo kesän alussa opiskeluvalmennuksen ottoa, mutta päädyin siihen etten tarvitse sitä. Onhan mulla kavereita, jotka hakevat lääketieteelliseen ja sen lisäksi pari vuotta pystyssä ollut whatsapp-ryhmä. Eli tukijoita riittää. Mutta nyt sain mahdollisuuden lähteä kokeilemaan opiskeluvalmennusta ja voin kertoa että kuinka väärässä olinkaan. Tämä on just se mitä oon kaivannut.

Opiskeluvalmentaja siis soittaa minulle kahden viikon välein, ensimmäinen puhelu tuli maanantaina ja kesti noin tunnin. Käytiin hieman läpi mun taustoja ja miten oon opiskellu, ja muutenkin juteltiin. Mulle tuli heti hyvä fiilis valmentajasta, meillä synkkas! Valmentajina taitaa toimia lähinnä lääketieteen alojen opiskelijoita, omani on tällä hetkellä hampaalla. Heillä on siis omakohtaista kokemusta hakemisesta, että Mafyn tuki ja vinkit apunaan.

Mulla oli heti puhelun jälkeen todella iloinen ja varma olo. Jotenki on joutunut nämä pari vuotta aina yksin miettimään mitä teen ja milloin teen, mikäköhän olisi hyvä tahti, huonoja puolia itsenäisesti opsikelussa. Mutta nyt oli joku, joka osasi sanoa mihin suuntaan mun kannattaa tämän opiskelun kanssa lähteä, paljon mun kannattaa lukea, ja miten tehdä esimerkiksi välitavoitteita! Olin siis niin ällistynyt kuinka paljon hyötyä on siitä, kun joku oikeastaan tuntematon sanoo sulle, että sie pystyt siihen ja sulla on hyvä asenne tähän touhuun. Ja että on joku suunnannäyttäjä silloin kun itse on hieman hukassa mihin suuntaan lähteä.

Lyhyesti siis voin sanoa, että jo ensimmäisestä puhelusta oli kyllä paljon hyötyä. Tässäpä sitä hoksaa kuinka tärkeää vertaistuki on, varsinkin kun en käy mitään kursseja vaan opiskelen yksin kotona. Lisätietoja tästä valmennuksesta löytyy Mafy-valmennuksen sivuilta.

Aion palailla tämän opiskeluvalmennuksen fiilikseen ja kokemuksiin, joten kannattaa pysyä kuulolla.:)
Ihanaa tulevaa viikkoa, mie meen saunomaan ja suunnittelemaan ensi viikon lukemisia

lauantai 4. marraskuuta 2017

KERTAUSVINKIT




Moikka!
Tässä on nyt tullut tahaton tauko kirjoittamisesta, kun on ollut kiireitä, vapaa-ajalla olen yrittänyt rentoutua ja karsia stressiä. Mutta nyt taas entistä ehompana takaisin!

Ajattelin siis jakaa omat vinkkini asioiden mieleen palauttamiseen. Kertaaminen on tärkeä osa näin isojen kokonaisuuksien hallinnassa, joten siihen kannattaa panostaa. Kertaamista on myös kahdenlaista, tuttujen asioiden mieleen palauttamista lukemisen alussa, ja sitten niiden mielessä pitämistä opiskelujen edetessä. Tässäpä parit vinkit kumpaankin!


MIND MAPIT
Näillä on hyvä lähteä käymään läpi aihetta kun sen opiskelusta on kulunut hetki. Otat aiheeksi vaikkapa maksan ja lähdet yhdistämään sitä muistamiisi käsitteisiin jne. Sitten vain tarkistamaan omaa tuotostaan ja lisämään puuttuvia osia!

MUISTIKORTIT
Toimivat niin fysiikan, kemian ja bilsan opiskelussa. Itselläni näiden käyttö on hieman jäänyt, kun Mafy kertaa niin hyvin asiat, mutta jos Mafy puuttuu niin kannattaa ehdottomasti tehdä kortteja! Muistikorteista kannattaa tehdä tarpeeksi lyhyitä, ettei niiden kertaamiseen ja tekemiseen mene liikaa aikaa. Itse esimerkiksi laitan käsitteen, ja sen taakse selityksen, ehkäpä jotain asiaan kuuluvia avainsanoja. Näin joudut itse aktiivisesti yhdistämään uutta asiaa jo opittuun asiaan.

VAIKEIDEN TEHTÄVIEN KERTAUS
Todella tärkeää! Mafy kertaa aina tehtävät joita en ole osannut, ja se on ollut kyllä minulle hyvä tapa ensinäkin kerrata aiheita, ja myös opetella ymmärtämään paremmin asioita syvällisesti. Sekä totta kai huomata minkälaisia virheitä lähden tekemään, esimerkiksi omaksi heikkoudekseni olen huomannut vaikeiden yhtälöiden muodostamisen ja eteenpäin viennin.

Toivottavasti vinkeistä oli hyötyä! Minulla on muuten alkamassa Mafyn kanssa yhteistyö, josta kerron lisää ensi viikolla. Ihanaa viikonloppua! :)

torstai 19. lokakuuta 2017

MITEN OPISKELEN TÄLLÄ HETKELLÄ




Heipä hei!

En ole tainnut tarkemmin kertoa miten opiskelen tällä hetkellä. Käyn tosiaan töissä tässä samalla, teen vaihtelevasti noin 4-6 tunnin vuoroja. n. kolme kertaa viikossa. Töitä on usein viikonloppuisin. Eli työt eivät juurikaan häiritse lukemista, itseasiassa luen tehokkaimmin niinä päivinä kun tiedän että illalla täytyy mennä töihin. :D

Käytän Mafynetin materiaaleja, eli seuraan siitä löytyvää edistymiskäyrää, mikä rytmittää minun opiskeluja. Eli jos käyrä näyttää että fysiikassa en meinaa pysyä tavoitteessa, lasken fysiikkaa, jos kemia taas on esimerkiksi korkeammalla kuin tavoitekäyrä, voin jättää sen hetkeksi ja laskea fysiikkaa.
Luen tällä hetkellä 2-4 tuntia, noin 5 päivänä viikossa, ja se on riittänyt todella hyvin näin alkuun. Tunnit nousee hieman kun otan bilsan mukaan opiskeluihin, varmaankin marras-joulukuussa. En kumminkaan ota stressiä tuntimääristä (niinkuin viime vuonna) vaan seuraan omaa edistymistäni ja keskityn ymmärtämään asiat.

Tällä hetkellä panostus on siis laskuissa, mutta ennen "uutta" aihetta kertaan hieman teoriaa, eli luen Mafyssa olevat aiheen teoriat. Niihin on hyvin tiivistetty kaikki tärkeä. Olen myös välillä vaikeimmista teorioista kirjoittanut ylös muistikortteja, mutta unohdan aina kerrata niitä! Tässä vaiheessa kuitenkin koen turhaksi tehdä muuta kuin laskea, ja muistaakseni Mafyssakin tulee loppuvaiheilla monivalintoja, joissa sitten hyvin kertaantuu kaikki teoriat.

Tässäpä siis lyhykäisyydessään mun tämän hetken opiskelutapoja, melko pienillä tunneilla mennään ja rennolla otteella.
Kuvat ovat tosiaan Kroatian reissulta, en ole vielä kerennyt ottaa muita kuvia, joten näillä mennään. Ja on kyllä muutenki ikävä lämpöön, en vaan kestä tätä kylmyyttä! :D


sunnuntai 15. lokakuuta 2017

NÄIN TEET LUKUSUUNNITELMAN


Heippa! 
Aattelin nyt jakaa parhaat vinkkini lukusuunnitelman ja aikataulun tekemiseksi. Tässä pari hakukertaa jo kokeneena voisin sanoa oppineeni kantapään kautta parikin asiaa suunnitelman teosta.
Edelliseen postaukseen aiheesta pääset tästä! Sitten asiaan.

1. Paljon aikaa pääsykokeeseen on
Eli ihan ensimmäisenä tsekkaa kalenterista paljon sinulla on valmistautumisaikaa. Jos kokeen päivämäärä ei ole tiedossa, voit silti arvioida edellisten vuosien perusteella milloin koe pidetään. Lääketieteen pääsykoe on 16.5.2018, joten aikaa tässä on vielä melko paljon.

2. Kirjoita kalenteriin pakolliset menot
Sitten kalenteri käteen ja merkkaamaan kaikki menot ja tulot. Jos esimerkiksi valmennat jossain tai on esimerkiksi ratsastustunteja, kirjaa ne kaikki ylös. Juhlapäivät, työt, you name it, kaikki joka "vie" aikaa lukemiselta niin ylös kalenteriin. Nyt sulla on sitten enemmän tai vähemmän tyhjää tilaa, johon merkataan lukemiset.

3. Päätä aikataulusi
Nyt päästään vihdoin asiaan. Eli sitten mietit miten aiot aikatauluttaa lukemisesi. Luetko 8-16 ajatuksella, vai joudutko soveltamaan enemmän, luetko viikonloppuisin vai jätätkö ne vapaaksi jne. Kalenterista näät omat "rajasi", eli milloin sinulla on mahdollista lukea. Ja en siis tarkoita, että merkitse kalenteriin "luen kemiaa 8-10" vaan paljon käytät päivästäsi lukemiseen!
Itse olen päättänyt että luen juurikin aamut ja päivät, illat ovat vapaata. Jos aamusta on töitä, se päivä luultavasti on vapaa, jos taas on minun perus iltavuoro, niin luen aamupäivän. Tästä on helppo kehittää rutiini, joka kantaa pääsykokeeseen asti.

4. Aineiden rajaus
Tällä tarkoitan sitä itse lukusuunnitelman laatimista. Mitä täytyy käydä läpi mihinkin mennessä. Sitten sijoittamaan niitä kalenteriin. Suosittelen katsomaan pidemmälle ajalle ns. suuret linjat, mutta en jakamaan aiheita tietyille päiville liian tarkkaan, varsinkaan pitkällä aikajanalla. Se tuottaa stressiä jos siinä ei pysy, ja eihän siinä pysy, sillä on vaikea arvioida paljon mikäkin aihe vie lopulta aikaa. Aineita per päivä kannattaisi ottaa max 2, sillä siirtyminen aiheesta toiseen vie aina aikaa. Pariin aineeseen keskittymällä syventymiseen jää enemmän aikaa. 
Eli tiivistettynä, kannattaisi tehdä tarkempi suunnitelma aina esimerkiksi viikoksi eteenpäin, ja siihen merkata aiheet mitä täytyy käydä, ja niihin käytetään sen verran aikaa kun koet tarpeelliseksi. Itse en kirjoita ollenkaan ylös "kemian liuokset 8-10, sitten seuraava aihe", sillä jos en kerkeä käydä asiaa tuossa välissä, en pysy suunnitelmassa=stressaa.

5. Päivitä
Tämä helposti unohtuu, tai jos suunnitelmaa joudutaan päivittämään, saatta iskeä tunne että on epäonnistunut. Suunnitelman läpikäynti säännöllisesti ja sen päivitys on todella tärkeää! Päivityksessä kannattaa huomioida oletko pysynyt suunnitelmassa, tarvitseeko jotain muuttaa? Onko taktiikassa hiottavaa, onko tullut lisämenoja, kerkeänkö käydä kaikki aiheet läpi ajoissa? Täytyykö lukutunteja lisätä/vähentää? Itse seuraan Mafyn käyrää, joten en sen kummemmin seuraa miten etenen. Maanantaina tai sunnuntaina käyn aina tulevan viikon aikataulun läpi ja merkkaan lukuajat, joten päivitän aikatauluani periaatteessa joka viikko.

Eiköhän tässä ollut nyt kasa vinkkejä, voisin syventyä vielä jossain vaiheessa tohon miten minä opiskelen!
Tsemppejä alkavaan viikkoon. :)

torstai 5. lokakuuta 2017

LOMALTA PALUU







Hei taas kaikille! Hiljaiseloon on ollut hyvä syy, kun olin viikon Kroatiassa ja sitä ennen oli melkoinen työputki, joten en ole kerennyt kunnolla koneen tai edes opiskelun pariin. Eilen illalla oli koko päivä matkustusta, joten oli ihana palata kotiin! Tänään täytyy mennä vielä illaksi töihin, joten en pääse vielä kunnolla takaisin lukurytmiin, mutta ajattelin tehdä vähän fysiikan kertaustehtäviä.

Oltiin lomalla siis Kroatian Makarska Rivieralla, ja sieltä Brelassa, tai oikeastaan Brelan ja Baska Vodan välissä. Kyseessä oli minun eka ulkomaanmatka ja sekä ekat lennot ikinä, hieman jännitti. :D Matka sujui hyvin, sain rentouduttua ja kerättyä voimia, niin jaksaa taas opiskella.

Ja nyt kun on siirrytty lokakuuhun, otan kemian mukaan fysiikan rinnalle. Mafynettiä aion tässäkin seurata. Taidankin aloittaa tekemään kalenteriin pientä suunnitelmaa tuleville viikoille, kun pitää työt sovittaa yhteen lukemisen kanssa, missä on aina oma hommansa. 

Hyvää loppuviikkoa, palailen asiaan taas pian! 

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

SYKSYN SUUNNITELMA




Heippa!
Olen tässä hieman suunnitellut tämän syksyn aikataulua. Töitä mulla on nyt ollut hitusen enemmän mitä "pitäisi", sillä on ollut erilaista tapahtumaa ja työntekijöiden sairastumisia, mutta se ei onneksi ole haitannut! Mulla kun työt ovat painottuneet iltaan, niin olen aamupäivän saanut lukea, jos siis siltä on tuntunut. Pidän nyt vielä rennompaa otetta opiskeluun, varsinkin kun on ollut noita töitä. Itseasiassa heti kun annoin itselleni luvan vähän löysätä niin lukeminen on sujunut paljon paremmin! Joten muistakaahan, että tässä vaiheessa ei kannata repiä liikaa stressiä opiskelusta.

Ja tosiaan se lukusuunnitelma! Eli minulla on taas Mafynetti 2 käytössä, tällä kertaa myös tietokoneella. Olen aloittanut fysiikan laskemisen 11.9. (aikaisemmin tein vk:n tehtäviä). Tavoitteena on fysiikan osalta edetä käyrän mukaisesti, joten on vaikea arvioida millaisia tuntimääriä kannattaa tehdä, tällä hetkellä se 2 tuntia per päivä on riittänyt vallan mainiosti. Fysiikalla olen siis aloittanut ja luen sitä nyt aluksi pelkästään, sillä se on mun suurin heikkous.

Kemian aloitan näillä näkymin lokakuussa, kun palaan viikon lomalta Kroatiasta! Eli otan sen fysiikan rinnalle, ja töistä riippuen luen päivän aikana joko kumpaakin ainetta, tai sitten jaan ne eri päiville. Melko varmasti tulen testaamaan kumpaakin tapaa.

Biologia jos mikä on mulla hyvin hallussa, joten sen kanssa ei tule kiire. Ajattelin että jos sen ottaisin mukaan viimeistään marras/joulukuussa. Riippuu tietenkin paljolti siitä miten etenen kemian ja fyysikan kanssa, jos hyvin niin otan bilsan aikasemmin jo mukaan.

Jos miettii sitten opiskeluaikoja, niin tarkoituksena on lukea aamupäivät, jos silloin ei ole töitä. Viikonloput yritän pitää vapaata, mutta työt rytmittää nyt arkea, niiden mukaan mennään. Aloitan nyt noin 2h per päivä, joka on minimimäärä. Tärkeintä on että etenen ja opin, joten en aio ottaa tuntimääristä painetta. Menen oppiminen edellä!

Joko siellä on alettu lukemaan ja tekemään lukusuunnitelmaa? Itsellä välillä motivaatio heittelehtii tämän kaiken suhteen, mutta sehän kuuluu vain asiaan.
Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille ♥

maanantai 11. syyskuuta 2017

PAINEITA




 Heippa!
Olen alotellut jo pari kertaa tekstiä mun syksyn aikataulusta. Semmonen mulla oli vielä viime viikon lopussa, mutta jouduin nyt hetkeksi jättämään sen taka-alalle ja keskeyttämään lukemisen. Syynä ei ole mitään sen suurempaa kuin, että otin itselleni liian suuret paineet ja sitten stressasin jos en kerennyt laskea niin montaa laskua kun halusin. Aina piti ensin tehdä lukemiset pois alta, jotta voin lenkkeillä ja sellaista muuta turhaa tyhmää stressaamista alkoi esiintyä. Tajusin että lähdin tekemään tätä nyt ihan väärin, ja E käskytti että pidä viikon tauko opiskelusta! Ensin arki sujumaan ja vasta sitten voin alkaa lisäileen siihen uusia juttuja. Oon niin onnellinen, että mun vierellä on joku joka tuntee minut näin hyvin ja hoksaa ns. "varoitusmerkit" ennen minua. Itse en siis tajunnut ollenkaan että stressi tuli lukemisesta, olin vain pahalla päällä koko ajan, ruoka ei maistunut enkä jaksanut tehdä mitään. Ja kaikki johtu vain siitä, että otin taas liian isot tavoitteet, vaikka itsekin muistutan kaikkia aloittamaan pienesti...
Noh, viikon ajattelutauko teki hyvää, Mafynkin ostin, tosin laskemista en vielä aloittanut. Ehkäpä tänään? Suunnitelmaa alan tekemään, ja kaikesta viisastuneena teen siitä realistisemman. Onneksi tajusin näin aikaisessa vaiheessa mikä minulla taas toimii ja mikä ei, enkä kerennyt jatkaa samalla stressitasolla esim. kuukausia.
Jos huomaatte että teillä alkaa stressitasot nousta, niin yrittäkää perinpohjin selvittää mistä se johtuu, älkääkä vain kieltäkö asiaa ja sanoko että se yksi huono päivä nyt kestääkin pari viikkoa. Ei se kestä, yleensä kyseessä on jotain muutakin.

Nyt alan tekemään armollista suunnitelmaa itselleni lukemisen, että blogin suhteen. Viime viikot ovat olleet töiden ja muiden asioiden puolesta kiireisiä, että en ole kerennyt edes istua koneella.
Eilen oli piristävä päivä, sillä minun vanhemmat ajoivat Rovaniemeltä tänne Ouluun päiväksi, mikä tuli täysin yllätyksenä! Ehkä olen potenut myös jonkilaista "koti"ikävää, vaikken moneen vuoteen porukoilla ole asunutkaan. Mutta en kyllä ole koskaan asunut näin kaukana perheestäni! Nytkin hirmunen ikävä kummityttöä. Näköjään nämä kaikki uudet asiat ottavat oman aikansa. Suurempi syy taas ottaa aikaa itselle.

Muistakaa tekin oma hyvinvointinne, ihanaa alkavaa viikkoa.♥

tiistai 22. elokuuta 2017

LUKEMISEN ALOITUS


Heippa! Kuten jo aikaisemmin olen maininnut, olen aloittanut nyt viimein lukemiset. Voin sanoa että aloittaminen on vaikeaa. Tai ei itseasiassa aloittaminen, vaan jatkaminen. Sain itseni eilen helposti kirjan ääreen, tein hyvällä flowlla tehtäviä. Mutta sitten iski väsymys. Keskittyminen ei riittänyt edes ajattelemaan tehtävää. Pidin taukoa ja yritin uudestaan. Ei jaksanut. 
Olin kyllä nukkunut hieman huonosti, uskon sen vaikuttavan jaksamiseen. Ja eilen tapahtui taas paljon uutta mikä vei energiaa. Mutta tämä oli hyvä muistutus itselle, että kuinka paljon aivokapasiteettia lukeminen vie, ja kuinka väsyttävää se on. Onneksi en nyt heti alkuun laittanut itselleni mitään hirmu tuntimääriä, vaan osasin aloittaa pienesti. Kun on koko kesän lomaillut, niin ei helppoa pitää keskittymistä kauaa yllä. Onneksi tiedän, että kun jaksan vaan yrittää ja pidentää opiskelupäiviä pikkuhiljaa, niin tulee se jaksaminen tähän hommaan taas takaisin ja jaksan keskittyä.

Niimpä halusin vaan muistuttaa teille kaikille, että lähtekää järkevästi liikkeelle, älkää säikähtäkö jos ette jaksakaan lukea heti 8 tuntiaa putkeen. Aloitetaan pienesti, niin ei iske väsymyskään opiskelua kohtaan niin pian. 

Iloista viikonalkua kaikille, ja muistakaa olla armollisia itsellenne!

lauantai 19. elokuuta 2017

KESÄNI KUVINA

Hei! Nyt kun eletään jo elokuuta, ilmat viilenevät sekä koulut alkavat, on ihana palata menneeseen kesään. Etsin siis puhelimestani kasan kuvia, joten nyt pääsee fiilistelemään mitä kaikkea lomalla tulikaan tehtyä!



Mansikat tekee kesän! Vitsit että rakastan mansikoita, niitä on tullut syötyä niin leffaeväänä kuin piknikeilläkin, ehkä jopa hieman liikaa..



Alkukesästä hankin uuden aktiivisuusrannekkeen, eli Polarin M400, paras ostos tähän mennessä! Niin kätevä seurata lenkkejä, ja laittaa treenejä ylös. Ylempi kuva on Oulun kasvitieteellisestä, josta mukaan lähti matkakuume...


Tähän kesään on kuulunut myös crossit. Tosin muuton vuoksi ei olla paljoa päästy ajamaan, mutta kerkesinpä tuunata mun Hondaa!



Olen kerennyt myös käydä paljon kahviloissa Rovaniemellä, ja kyllä niitä helteitäkin riitti. Mie en yleensä tykkää liian kuumasta, mutta olihan se ihana hellehatussa ja mekossa nauttia lämmöstä!


Tämä kuva on otettu synttäreiltä, kun E käytti mua kakulla mun lempikahvilassa, Rovaniemen Choco Delissä! Ilmeestä varmaan jo hoksaa että olin melko tyytyväinen... :D



Kakkujen ja mansikoiden lisäksi yks lempiherkuista ja löydöistä on tää Lohilon jäätelö!! Niin hyvää ja ok ravintoarvoiltaan. Tällä saa herkutella ilman että omatunto kolkuttaa...

Toivottavasti myös teillä on ollut ihana kesä! Etelämpänä ei lämpimät ilmat varmaan vielä ole ohi, mutta täällä alkaa tosiaan olemaan syksyisempi ilma. Tosin nyt ulkona on melko lämmin, täytyy nauttia siitä vielä kun voi.

Palaillaan taas pian!



tiistai 15. elokuuta 2017

MOTIVAATIOSTA




Koulut ovat alkamassa ja monet aloittavat myös pääsykoelukemiset. Motivaation kanssa on periaatteessa kaksi mahdollista tilannetta, sitä joko on tai ei ole. Koska mulla on jo kaksi haku kertaa takana, on motivaatio ehkä hitusen hakusessa. Ärsyttää aloittaa taas tämä sama urakka, samalla tahdon tehdä kaikkeni tulevaisuuden eteen. Ristiriitainen olo saa lykkämään lukemisen aloitusta helposti.
Voisin jakaa parit ohjeet kadonneen motivaation metsästykseen, tai pienen kipinän vahvistamiseen!

Tee itsellesi päämäärät selkeiksi. Näin tiedät mitä haluat ja sitä mielikuvaa kannattaa vahvistaa esimerkiksi kuvittelemalla itsensä lääkärinä tai miltä tuntuu nähdä HYVÄKSYTTY tietokoneen näytöllä! Jos se oma juttu on vielä hakusessa, ja motivaatio ei nouse mielikuvaharjoittelunkaan jälkeen, kannattaa ehkä miettiä sen taustalla olevia syitä.

Kun päämäärä on selkeä, yleensä löytyy motivaatiota sen saavuttamiseen. Tässä vaiheessa voidaan siis tehdä suunnitelmaa päämäärän saavuttamiseksi. Itselläni suunnittelu parantaa motivaatiota ja antaa tarvittavan "mie pystyn tähän!"-boostin. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty vai mitä?

Ylläpidä motivaatiota! Kun olet löytänyt tarvittavan kipinän, älä anna sen sammua! Lue motivoivia sitaatteja, kuuntele tsemppaavia biisejä ja hanki vertaistukea. Muistuta itsellesi aina, että MIKSI lähdit tähän projektiin mukaan, ja miten aiot sen tavoitteen saavuttaa.

Tässä tällainen pieni tsemppi alkavaan syksyyn, jos se motivaatio on vielä hukassa, niin ei hätää. Tässä ei ole vielä kiire, ja monet aloittavat lukemiset vasta tammikuussa.
Tsemppiä viikkoon! Palailen ensi kerralla hieman kesäkuvien kanssa.



perjantai 11. elokuuta 2017

RUTIINIEN RAKENNUS




Huh, nyt sitä on vihdoin ja viimein alkanut kotiutumaan tänne Ouluun! Olen ollut viime viikon täällä yksinäni, joten olen päässyt tekemään täysin omaa juttuani, mikä on auttanut sopeutumaan muutokseen. Ja se mun juttu on ollut käydä lenkillä ja katsella sarjoja! Haha, toivoin että aloittaisin lukemisen, mutta halusin vielä ottaa kaiken irti omasta ajasta. Oon myös ollu hirmu väsynyt, nyt vasta alkaa energiatasot nousta.

Näin kesän jälkeen haluan kuitenkin saada taas rutiinit rakennettua, että saa arjen kulkemaan mahdollisimman kitkattomasti. Ajattelin siis koota hieman vinkkejä miten löytää ne itselleen sopivat rutiinit! Kun on rutiinit alla, on opiskelukin helpompaa kaiken muun ohella.

Mieti mitä haluat missäkin vaiheessa päivää tehdä, esimerkiksi itse mietin erikseen aamurutiinit, joihin sitten sisällytän koko aamupäivän hommat. Ideaalitilanne minulle olisi, että nousisin heräämisen jälkeen melko nopeasti ylös, hoitaisin hampaiden pesun yms. ja sitten aamupala, jonka aikana voisin katsella sarjoja. Sitten jonkin ajan kuluttua lenkki/treeni. Aamut ovat itselle vaikeimmat, sillä en ole aamuvirkku, ja saan tuhlattua sängyssä makaamiseen helposti parikin tuntia..

Listaa rutiinisi ylös ja aikatauluta ne. Näin niitä on helpompi seurata, ja myöskin muokata jos jokin ei toimikkaan. Nyt aamurutiineja luodessani teen illalla muistilappuun seuraavan päivän todo-listan ja mitä haluan saada sinä aamuna aikaiseksi ja mihin mennessä.

Aloita rutiinien luominen pikkuhiljaa. Eli tee muutoksia yksi asia kerrallaan. Jos haluat että heräät joka aamu hieman aikaisemmin, niin älä siirrä kelloa herättämään seitsemältä jos yleensä heräät kymmeneltä! Suosittelisin siirtämään heräämistä kymmenellä minuutilla per päivä esimerkiksi. Yleensä loppuviikosta on viimeistään ihan väsynyt jos unirytmi muuttuu kertaheitolla, eikä se lisää tehokuutta. Toinen esimerkki voisi olla, että jos et ennen ole syönyt aamupalaa, mutta haluat sisällyttää sen uusiin rutiineihisi, niin aloittaisin jollain kevyellä ja nopealla, esimerkiksi smoothiella.

Toivottavasti näillä vinkeillä olisi helpompi lähteä arkea kohti! Rutiinien luominen on näin kesän jälkeen yllättävän hankalaa, mutta parantaa sitten huomattavasti arjen sujuvuutta.

Ihanaa perjantaita, pitäkää hauska viikonloppu!

torstai 3. elokuuta 2017

MUUTTO OHI




Heippa taas pitkästä aikaa!
En ole millään kerennyt postailemaan, sillä tämä muuttoruljanssi on kyllä vienyt voimat. Päästiin siis tuomaan tavarat Rovaniemeltä Ouluun viime lauantaina, ja mulla olikin jo tiistaina ensimmäinen työpäivä. Sopeutumisaikaa ei ole siis juurikaan ollut, ja sen lisäksi on täytynyt ajella ympäri Oulua ja Ikeaankin etsimään mm. sohvaa. En ole siis kovinkaan paljoa kerennyt istua aloillani.

Olen silti rakastunut meidän kämppään, tähän alueeseen ja työpaikkaan! Vaikka aluksi hirvittikin muuttaa näin kauan perheestä ja kaikesta mihin olen tottunut, niin on tämä silti niin ihanaa. Maisemanvaihdos tuli tarpeeseen.

Lukemiset saatan aloittaa jo ensi viikolla, en osaa vielä sanoa, sillä olo on ollut hieman ylikuormittunut ja väsynyt. Täytyy varmaan ensin toipua muutosta ja tottua uuteen työpaikkaan, jos sitten jaksaisin keskittyä paremmin lukemaankin.

Tämä oli tällainen pikakuulumispostaus, palailen pian oikeisiin aiheisiin ja opiskeluun, kunhan saan arjen rullaamaan! Kuvat on muuten otettu Auttikönkäältä, ajomatkan päästä Rovaniemeltä, oli ihana pieni patikointikierros ja vaihtelevat maisemat. Jos Oulusta löytyy jotain tällaisia paikkoja niin ilmiantakaa, käyn mielelläni eri maisemissa lenkkeilemässä!