torstai 16. maaliskuuta 2017

LUKUPÄIVÄ

Heippa! Kuvasin eilen keskiviikkona hieman mun ns. peruspäivän kulkua, joten pääsette mukaan seuraamaan miten päivä sujui! Alotetaanpa ihan aamusta:


07:31 Heräsin ilman herätyskelloa, viruin jonku kymmenen minuuttia sängyssä tsekaten snäppejä ja somea. Olen tosi hidas nousemaan sängystä..
08:27 Aamupala valmis ja syömään! Tätä ennen hoidan siis aamutoimet, ja aamupalat vaihtelevat näistä banskuletuista erilaisiin smoothieihin. Toisinaan teen pressopannulla kahvit, toisinaan taas vihreää teetä.


09:00 Aloitan lähes joka päivä lukemisen tähän aikaan, ja nyt päivä alkoi biologialla. Tykkään "hitaista" aamuista, ja oon todennut että ne toimii mulla parhaiten, vaikkakin olen kokeillut jo kasilta lukemisen aloittamista.
13.28 Lounaan syöminen meni vähän myöhäiselle, taukoja oon pitänyt jo ennen tätä. Lukemista tähän mennessä oli tullut varmaan päälle kolme tuntia. 


14:29 E on tullut jo töistä, ja jämähdettiin (tai jämähdin..) sohvalle katsomaan eduskunnan keskustelua opposition esittämästä välikysymyksestä. Itseä aihe kiinnosti kovasti, joten lukemisen aloittaminen hieman myöhästyi, sen verta oli pakko keskustelua kuunnella!
16:00 Aihe vaihtui bilsasta politiikkaan, siitä lopulta fysiikkaan! Mulla on tapana lukea kahdessa osiossa, on toiminut tosi hyvin mulla ainakin tähän mennessä. Nyt kun tämän viikon aikana olen vielä hienonut aikatauluja paremmaksi, niin lukutuntejaki on kertynyt enemmän.


17:50 Ruuanlaittoa, sillä iski tosi kova nälkä kesken laskemisen! Tein itselle kasvisruokaa, eli sienikasvislisäke, linssejä ja lohkoperunoita, E:lle sama, mutta lisäksi kanaa. Olen jo jonkin aikaa yrittänyt syödä vähintään toisen päivän aterioista kasvisruokana, tai olen käyttänyt kananmunia proteiininlähteenä. Lihaa en ole täysin jättämässä pois, mutta haluaisin pärjätä suurimaksi osaksi ilmankin.
18:22 Ruoka syöty ja laskeminen jatkuu. Yleensä luen 3h sykleissä, mutta nyt syömiset menivät hieman vääriin kellon aikoihin, joten se vaikutti opiskeluunkin.


20:20 Päivän lukemiset pulkassa! Yhteensä n.6h lukua, ja sen jälkeen olikin hyvä siirtyä telkkarin eteen katsomaan Rillit Huurussa. Yksi mun lempisarjoista, vaikkakin GoT on aina ja ikuisesti listan ykkösenä.
21.29 Iltatoimet hoidettu, iltapalaksi vaahtokarkkikaakaota (jep, tosi terveellistä) ja hapankorppuja avokadolla. Mulla on tapana syödä iltapala sängyssä, selaten samalla puhelinta tai lukemalla kirjaa.
22:41 Viimeinen kerta kun katsoin kelloa, simahdin varmaankin melko pian!

Tällainen minun päivä oli siis keskiviikkona. Melko peruspäivä, tosin tähän ei mahtunut ulkoilua tai muutakaan kotoa pois liikkumista. Toivottavasti tykkäsitte ehkäpä hieman erilaisesta postauksesta! Olisi mielenkiintoista kuulla miten teillä on tapana aikatauluttaa päivä, pidättekö perus 8-16 päivän, vai ripotteletteko lukemista pitkin päivää?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti