perjantai 11. elokuuta 2017

RUTIINIEN RAKENNUS




Huh, nyt sitä on vihdoin ja viimein alkanut kotiutumaan tänne Ouluun! Olen ollut viime viikon täällä yksinäni, joten olen päässyt tekemään täysin omaa juttuani, mikä on auttanut sopeutumaan muutokseen. Ja se mun juttu on ollut käydä lenkillä ja katsella sarjoja! Haha, toivoin että aloittaisin lukemisen, mutta halusin vielä ottaa kaiken irti omasta ajasta. Oon myös ollu hirmu väsynyt, nyt vasta alkaa energiatasot nousta.

Näin kesän jälkeen haluan kuitenkin saada taas rutiinit rakennettua, että saa arjen kulkemaan mahdollisimman kitkattomasti. Ajattelin siis koota hieman vinkkejä miten löytää ne itselleen sopivat rutiinit! Kun on rutiinit alla, on opiskelukin helpompaa kaiken muun ohella.

Mieti mitä haluat missäkin vaiheessa päivää tehdä, esimerkiksi itse mietin erikseen aamurutiinit, joihin sitten sisällytän koko aamupäivän hommat. Ideaalitilanne minulle olisi, että nousisin heräämisen jälkeen melko nopeasti ylös, hoitaisin hampaiden pesun yms. ja sitten aamupala, jonka aikana voisin katsella sarjoja. Sitten jonkin ajan kuluttua lenkki/treeni. Aamut ovat itselle vaikeimmat, sillä en ole aamuvirkku, ja saan tuhlattua sängyssä makaamiseen helposti parikin tuntia..

Listaa rutiinisi ylös ja aikatauluta ne. Näin niitä on helpompi seurata, ja myöskin muokata jos jokin ei toimikkaan. Nyt aamurutiineja luodessani teen illalla muistilappuun seuraavan päivän todo-listan ja mitä haluan saada sinä aamuna aikaiseksi ja mihin mennessä.

Aloita rutiinien luominen pikkuhiljaa. Eli tee muutoksia yksi asia kerrallaan. Jos haluat että heräät joka aamu hieman aikaisemmin, niin älä siirrä kelloa herättämään seitsemältä jos yleensä heräät kymmeneltä! Suosittelisin siirtämään heräämistä kymmenellä minuutilla per päivä esimerkiksi. Yleensä loppuviikosta on viimeistään ihan väsynyt jos unirytmi muuttuu kertaheitolla, eikä se lisää tehokuutta. Toinen esimerkki voisi olla, että jos et ennen ole syönyt aamupalaa, mutta haluat sisällyttää sen uusiin rutiineihisi, niin aloittaisin jollain kevyellä ja nopealla, esimerkiksi smoothiella.

Toivottavasti näillä vinkeillä olisi helpompi lähteä arkea kohti! Rutiinien luominen on näin kesän jälkeen yllättävän hankalaa, mutta parantaa sitten huomattavasti arjen sujuvuutta.

Ihanaa perjantaita, pitäkää hauska viikonloppu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti